Kaksi päivää ja iltaa kovaa vääntöä

Ei kommentteja

Vaalibussi toimi myös kampanjatoimistona

Ei voisi uskoa, että tasan vuosi on kulunut siitä kun vaalikampanjani valmistelut aloitettiin ja nyt on enää kolme päivää varsinaiseen vaalipäivään. Valtavasti on tehty töitä ja iso joukko tukijoita on ollut koko ajan mukana tekemässä iloista kampanjaa. Ehkä juuri siksi aika on mennyt nopeasti, koska kampanjointi on ollut hyvällä porukalla mukavaa.
Kaksi päivää ja iltaa vielä kampanjoidaan täysillä. Käydään kauppakeskuksissa, ollaa torilla ja vaalikahvilassa sekä tarjotaan yömakkaraa sekä perjantaina että lauantaina. Sunnuntaina taidan siivota kotia, jotta päivä kuluisi nopeasti iltaan. Sunnuntai iltana jännitetään porukalla Hyvinkäällä ravintola Palomassa klo 19.00 alkaen. Tervetuloa mukaan!

 

Kova tuuli teki tepposia

Ei kommentteja

Peltotunnelmia

Minulla on reilut 30 isoa mainoskangasta ympäri Uudenmaan maanteitä. Kaksi kertaa kampanjan aikana on ollut niin kova tuuli, että osa kankaista on revennyt tai köysiliitokset ovat pettäneet. Eilen 15neliömetriä iso kangas oli kaatunut pellolla. Lumet olivat jo hyvin sulaneet ja muta oli vallannut pellon. Kaikesta huolimatta saimme kankaan kuntoon ja taas se seisoo pellolla junamatkustajille hymyilemässä.

 

Tunnelmia viikonlopun vaalikiertueelta

Ei kommentteja

Korson maalaismarkkinoilla

]Lauantaina olimme vaalikiertueella ensin aamusta Myyrmäessä ja sen jälkeen olin Espoonkeskuksen tapahtumassa puhumassa ja vaalipaneelissa aiheella hiilijalanjälki. Osa tukijoukoistani oli samaan aikaan Tapiolassa vaalityössä.
Matka jatkui sunnuntaina aamulla Korson maalaismarkkinoille. Ilma oli aurinkoinen ja ihmisiä oli paljon liikkeellä ja juttelutuulella. Korsosta suuntasin Hyvinkään sotainvalidien juhlaan ja sieltä sisätautien erikoislääkäri Kalle Hakalan kanssa yhdessä järjestämäämme keskustelevaan terveysiltaan. Aihe oli kiinnostava ja innosti ihmisiä paikalle juttelemaan.
Varsinaiseen vaalipäivään on aikaa 21 päivää.

 

Mistä puhutaan vaalikentillä

Ei kommentteja

Kampanjabussi

Eduskuntavaalit kiinnostavat ihmisiä. Olen positiivisesti yllättynyt ihmisten asiallisuudesta ja kiinnostuksesta tulevia vaaleja kohtaan. Eniten ihmisiä pn puhututtanut eläkeläisten toimeentulo sekä eläkeiän nostaminen. Huolena on työssä jaksaminen ja ikäihmisten unohtaminen voimavarana.
Myös Suomen rooli Kreikan ja Irlannin tukemisessa pohdituttaa. Usko lainattujen rahojen takaisin saamisesta on huono.
Olin itse varautunut keskustelemaan ydinvoimasta Japanin tapahtumien jälkeen. Tämä aihe ei kuitenkaan noussut Järvenpään ja Hyvinkään kiertueella puheeniheeksi.
Tänään kiertue kohdentuu Kalukkalaa, Nurmijärvelle ja Rajamäkeen. Keskustelu ja vuorovaikutus jatkuu.

 

Viikonlopun kamppanjakiertueesta

Ei kommentteja

>[/caption]Lauantaiaamuna vaalibussi suuntasi kohti Espoota ja siellä olevia maalismarkkinoita. 12 tukijoukkolaista jalkautui markkinahumuun jakamaan esitteitä ja muuta kampanjamateriaalia. Oli mukava huomata, että ihmiset olivat hyväntuulisia ja tulivat juttelemaan.
Lauantai-iltana klo 18 oli virallisen bussikiertuekampanjani avajaiset. Reilu 80 oli paikalla kun kampanjapäällikköni Ari Mäkelä toivotti kaikki tervetulleeksi ja itse kerroin vaaliteemoistani. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Uudenman maakuntajohtaja Ossi Savolainen pitivät kannatus ja tsemppipuheenvuoron. Illan musiikista vasta Hyvinkään soul prinsessa Miss Saana. Hyvä meininki!

Sunnuntaina taas aamulla startattiin kohti Espoonkeskusta. Tuulisessa mutta aurinkoisessa keskuksessa oli väkeä liikkeellä. Iltapäivästä siirryttiin kotikaupunkini ja asuinalueeni maauimalalle laskiaissunnuntain pulkkamäkeen tarjoamaan makkaraa ja kuumaa mehua. Ja olihan sitä iloista pikkuväkeä vanhempineen paikalla. Punaisia poskia ja hymyileviä suita.

 

Kuuden viikon vääntö

Ei kommentteja

Lauantaina 5.3 on vaalikampanjani avajaiset. Siispä seuraavien viikkojen vääntöni on tehdä kampanjaa ja kiertää Uuttamaata. Voit seurata vääntöäni täällä viikon vääntö osiossa. Laitan tuntoja ja kuvia kampanjan etenemisestä.

 

Tapojensa orja

Ei kommentteja

Matkustaessani junalla töihin huomaan samojen ihmisten istuvan samassa vaunussa ja usein pyrkivän istumaan samalla paikalle kuin yleensä.
Tullessani aamulla töihin huomaan samojen ihmisten istuvan samalla paikalla lukemassa aamun lehtiä.
Kotiin tullessani huomaan itseni toistavan samoja matroja päivästä toiseen. Kuka on jättänyt astiat pöydälle? Miksi ulkotakit ei ole naulakossa?…..
Pieniä ja arkisia asioita. Tuttua, mutta turvallistako?
Viime ja nyt alkuviikon aikana olen pyrkinyt rikkomaan omia pinttyneitä tapojani.Osín onnistuen ja osin sortuen siihen samaan vanhaan kaavaan.
Toisaalta voin kysyä, että olisiko mikään paremmin vaikka tekisin toisin.Vaihtelua ehkä. Siispä en kanna huolta vaikka tekisin tai tekisimme joitakin asioita totutulla tavalla.
Mutta jos kaikkia asioita tekee aina samalla tavalla, niin ajassa eläminen ja asioiden kehittyminen jää pois. Monen asian kohdalla muuttumisen ja kehittymisen edellytys on rohkeus kokeilla ja kyseenalaistaa tutut toimintatavat. Siksi rohkaistun ja rohkaisen aika ajoin kokeilemaan ja murtamaan tuttua toimintaa uudella ja ennen kokeilemattomalla tavalla.

 

Uusia kokemuksia

Ei kommentteja

Kävin maanantain ensimmäistä kertaa zumbassa. Kokemus oli ennakkoluuloani mukavampi kokemus. Hiki tuli ja huskaa oli. Tästä intoutuneena otan loppuviikon ja seuraavan viikon väännöksi tavoitteen tehdä mahdollisimman paljon uusia asioita tai ainakin tehdä eri tavalla kuin olen yleensä tehnyt. Välillä on hyvä poiketa tutuista tavoista ja uhmata ennakkoluulojaan.

 

Ehdota sinä

Ei kommentteja

Ideat viikon väännöksi alkavat ehtyä. Ehdota sinä minulle jokin viikon kestävä vääntä, josta kerron viikon aikana kuinka se sujuu.

 

Ei ehdi

Ei kommentteja

Voi, voi. Hyvä ja hyödyllinen vääntöni osoittautui nyt liian kunnianhimoiseksi. Osittain siksi, että minä käyn äärimmäisen harvoin ruokakaupassa. Suurimmaksi osaksi mieheni hoitaa ruokaostokset ja ruoanlaiton. Onneksi hän kuitenkin on hintatietoinen ja osaa valita tarjouksia ja edullisia vaihtoehtoja.
Selittelyn makua myönnän :)

 

Vanhemmat kirjoitukset

GSM +358 44 273 1967 Kansio Hyvinkään Kokoomus

Template is based on Koi Theme by N.Design Studio. Sivut suunnitteli ja väkersi @onnikoo.