20 Maa 2011

Inhimillistä ikäpolitiikkaa

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynä

Suomi ja Eurooppa ikääntyvät vauhdilla. Jokapäiväisessä kielessä ikääntyminen yhdistetään menoerään ja kestävyysvajeeseen, vaikka ikääntyminen on voimavara.

Ikäsyrjintä on näkymätöntä, mutta valitettavan yleistä. Ikäihmisistä naiset joutuvat sukupuolen ja iän vuoksi monikertaisen syrjinnän kohteeksi. Palkkaero naisten ja miesten välillä sekä naisten työuran katkaisevat hoitovelvoitteet johtavat siihen, että varallisuus ja eläke ovat ikääntyvillä naisilla miehiä pienempiä. Tämä altistaa naiset miehiä useammin köyhyysuhan alle. Eläessään keskimäärin miehiä pidempään naiset kärsivät miehiä enemmän myös vanhenemiseen liittyvistä sairauksista.

Suomeen tarvitaan kestävää ja inhimillistä ikäpolitiikkaa, jolla puututaan ikäsyrjintään ja parannetaan ikääntyvien elämänlaatua ilman negatiivissävytteistä keskustelua. Tulevaisuuden ikäpolitiikkaa rakentamaan tarvitaan osaavia ja päättäväisiä toimijoita. Annika Kokolla on paljon annettavanaan sen eteen, että Suomessa kaikenikäisillä on hyvä olla.

Sirpa Pietikäinen,
europarlmentaarikko

10 Maa 2011

Meidän Annika

Kirjoittaja: Annika KokkoVieraskynäEi kommentteja

En muista tarkalleen tapasinko Annikan ensimmäisen kerran opettajayhdistyksen kokouksessa vai tuliko hän ensin jumppatunnilleni, mutta jotakin hyvin tutun ja ystävällisen oloista tässä ihmisessä heti oli. Ensivaikutelma osui hyvinkin oikeaan. Kun tutustuin Annikaan ja Harriin lähemmin huomasin, että Annika, kuten toki miehensäkin, olivat hyvin aitoja ja mukavia ihmisiä. Heidän kanssaan on helppoa ja rentoa olla.
Aika pian tutustumisemme jälkeen halusi Annika keskustella kanssani varhaiskasvatuksesta ja pienten lasten opetuksesta. Monet huolet ja murheet hän on kuunnellut ja ilonaiheista yhdessä iloinnut. Opettajana ja kasvattajana Annikalle oli helppoa puhua. Hän on aidosti lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostunut. Samoin perheemme matkaa sijaisvanhempina hän on seurannut ja tukenut koko ajan rinnalla kulkien.
Uskomatonta kyllä, mutta tässä lämpimässä ja välittävässä ihmisessä asuu myös tinkimätön rautarouva, ammattipoliitikko, joka myöntää kun ei tiedä, ottaa selvää, nostaa esille vaikeitakin asioita ja ennen kaikkea: vie eteenpäin lupaamansa asiat. Ei ole ollut niin pientä murhetta etteikö Annikalle siitä voisi puhua.
Ihailen Annikan intoa ja sitoutumista yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän on suoraselkäisesti sanojensa takana ja ymmärtää tekojensa seuraukset, ominaisuuksia, jotka eivät valitettavasti nykypäivänä ole selviöitä poliittisille päättäjille. Ystävän puolesta on helppo puhua ja olla hänen tukijoukoissaan matkalla kohti Arkadianmäkeä. On hienoa että Annika on niin sivistynyt ihminen. Hän tietää paljon asioista ja jos ei tiedä, ottaa selvää ja kuuntelee. Hänellä on paljon kokemusta paikallispolitiikasta, maakunnan asioita sekä kontaktit ja näköalat valtakunnan vaikuttamiseen.
Oma työhistoria, koulutus ja kokemus ei kuitenkaan paljoa paina, jos poliitikolta puuttuu aidosti kuulevat korvat, näkevät silmät ja herkkyyttä kohdata pieni ihminen.
Kerron tässä asian jota moni ei Annikasta tiedä. Joulun alla Annika oli lukenut paikallislehdestä erään työttömän lapsiperheen yksinhuoltajaäidin kirjoituksen taloudellisesta ahdingostaan. Hänellä ei ollut varaa laittaa lapsilleen joulua, joululahjoista puhumattakaan. Annika kokosi rahalahjoituksen omasta puolueesta, hankki tavaratalon lahjakortin ja lähti itse toimittamaan
lahjoituskuorta tämän nuoren äidin oven taakse. Nuori äiti liikuttui kyyneliin asti. Perheelle tuli joulu. Ainaista joulua tai pelkkää hyvää ja kaunista ei Annikakaan voi äänestäjilleen taata, mutta mielestäni tämä tapaus kertoo miten toimii empaattinen ja sydämeltään sivistynyt ihminen.
Sellainen on meidän Annika.
Maija Koski ( lastentarhanopettaja, sijaisäiti, ryhmäliikunnanohjaaja)

20 Tam 2011

Roskajuttu

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynäEi kommentteja

Olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että roskaaminen on typerää. Kuitenkin roskia on kaikkialla; kaduilla, pihoilla, rannoilla ja jopa metsissä. Eniten roskia on roskakorien vieressä, mikä kertoo sen, että ihmisillä on halu laittaa roskat niille kuuluville paikoille, mutta roskakoreja on liian vähän tai ne tyhjennetään liian harvoin.

Testasin teoriaa Helsingissä Annikan tulevan työpaikan lähellä ja kävelin roska kädessä eduskuntalolta kauppatorille, eikä eteen sattunut yhtään roskakoria. Esplanadilla niitä kylläkin olisi ollut, mutta ei muilla katuosuuksilla. Tämä johtuu kaiketi siitä, että kiinteistöjen vastuulla on omat tontit ja kaupunki keskittää panostuksensa puistoihin. Pieleen menee.

Jos jätehuolto jätetään kiinteistöhuoltoyhtiöiden vastuulle, niin se ontuu jossain kohdin aivan varmasti. Valitettavasti Suomessa ei ole enää talonmiehiä, joiden sitoutumisaste yleiseen siisteyteen oli paljon suurempi kuin laitosmiesten, jotka ovat vain “töissä”. Tarkemmin sanottuna laitosmies itse kyllä huolehtisi, mutta kiinteistöhuoltoyhtiön pyörittämä liiketoimintarakenne ei tue itsenäistä ajattelua. Taso laskee kun yksilön vastuu muuttuu yhteisön vastuuksi.

Väitetään, että Singaporessa on siistiä ja siellä roskaamisesta saa tuntuvat sakot. En tiedä pitääkö väite paikkaansa, koska en ole käynyt katsomassa, mutta jo pelkällä hyvällä mielikuvalla on kaupungille ja maalle merkittävää rahallista arvoa.
Kernaasti kuulisin maailmalla liikkuvan huhun myös siitä, että Suomi on kaunis, puhdas ja turvallinen maa.

Kotikaupunkiani Espoota voisi joku kuvailla, että se on teknologiastaan tunnettu, luonnon keskellä oleva vihreä kaupunki. Siellä on viehättäviä asuinalueita, puhtaita merenrantoja ja poikkeuksellisen siistiä. Joku voisi lisäksi kertoa, että Espoo on maailmankuulu kulttuurikaupunki, edistyksellisen ja modernin rakentamisen kehto. Polkupyörien ja ulkoilijoiden paratiisi.
Toisaalta jonkun mielestä Espoo on Itämeren haiseva viemäri, läpikäytävä roskakuilu.
Kumpikaan edellä mainituista mielikuvista ei ole totta. Molemmilla malleilla on toteutuessaan suuri rahallinen ja henkinen arvo sekä Espoon kaupungille, että tietysti meille asukkaille ja ennen kaikkea heille, jotka harkitsevat muuttoa Espooseen.

On helppoa vaatia Helsinkiä, Espoota tai Hyvinkäätä pitämään paikat kunnossa ja toki kaupunkien päätökset ovat tässäkin asiassa avainasemassa, mutta miksi emme aloittaisi siivoamista omista nurkistamme.

Kannustava toverituomioistuin lienee paras tapa saada roskaaminen vähenemään. Kun paheksumme ympäristön likaamista ja näytämme itse esimerkkiä pitämällä oma pesä kunnossa ja poimimalla kadulta vähintään yhden roskan päivässä, niin saamme viihtyisämmän ympäristön.

Ihminen on omituinen laji, täynnä arvoituksia ja ristiriitaisuuksia. Useimmat noukkivat koirankakat, mutta heittävät tupakantumpit maahan. Purukumit heitetään mielummin katukivetykselle kuin roskikseen. Vaadimme puhtaan piknik-nurmikon, mutta jätämme omat roskamme samaiselle leiripaikalle.

Virossa puhtautta ja siisteyttä pidetään arvossa ja koululaisille opetetaan, että roskaaminen on typerää. Kuinka hyvin meidän kouluissamme korostetaan siisteyden merkitystä? Sen tiedän, että kauneusarvoja ei ainakaan opeteta, vaikka kauneus on oleellisesti yhteydessä siisteyden arvostamiseen. Samalla tavalla kuin kohteliaisuus merkitsee toisten huomioimista ja tukee niin ollen myös ympäristön siistimistä.

Vive la revolution. Tehdään roskavallankumous, noustaan jätteistä kerätyille barrikaadeille ja huudetaan, että nyt kerätään yhdessä roskat. Ehkä Annika voi sen lisäksi tehdä eduskunnassa aloitteen kansallisen siivouspäivän ja siisteyskasvatuspäivän pitämisestä.

Matti Remes

Kirjailija, jonka mielestä on siistiä olla siisti ja joka uskoo, että Annikalla on asennetta tästäkin asiasta huolehtimiseen.

matti.remes@remes-packart.fi

13 Lok 2010

Arkipäivän luterilaisuus

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynä

Syksyllä pyörätuolimiehen eli 13-vuotiaan esikoisemme koulusta vaivihkaa kyseltiin olemmeko keskimääräistä enemmän uskovaisia? Hämmästyin kovasta kysymyksestä ja vastasin, että emme ole – olemme normaaleja luterilaisia. Käymme kirkossa juhlapyhinä, lastenmessuissa, jouluaattoon jouluevankeliumi, iltaan iltarukous ja adventtisunnuntaihin kynttilöiden sytytys. Lapsethan rakastavat rutiineja. Adventtirutiineihin kuuluu ennen aamupalaa kynttilöiden sytytys ja virren 13 laulaminen. Samoin iltarutiineihimme kuuluu iltarukous sängyssä arjen pyörityksen rauhoituttua.

Kysyin sitten, että miksi kysyitte. Pyörätuolimiehellä on välillä vaikea keskittyä ja kiinnostus koulua kohtaan on ajoittain huono, mutta kun puhutaan uskonnosta tai Jeesuksesta, niin hän hiljenee ja kuuntelee täysin keskittyneesti. Samoin kuulema syksyn koulukirkossa hän oli hiljentynyt, laittanut kädet ristiin rukouksissa (huonosta motoriikasta huolimatta aina oikeissa kohdissa), Isä Meidän rukouksessa sanonut Aamen ja pyytänyt jumalanpalveluksen jälkeen saada keskustella papin kanssa. Tästä oli koulussa vedetty johtopäätös, että perheen on pakko olla tosi uskovaisia.

Totta on kyllä se, että pyörätuolimies nauttii kirkossa olemisesta – hän kuuntelee tarkkaan, hiljentyy ja rauhoittuu. Hän rakastaa musiikkia ja kuunnella Raamatun kertomuksia. Hän omalla tavallaan ”laulaa” tuttuja virsiä. Kanttorin aloittaessa virren alkusoiton pyörätuolimies lausuu virren ensimmäisen virkkeen ennen kuin varsinainen laulu on alkanut. Kirkossa ollessamme näkee usein vanhoilla ihmisillä silmien kostuvan, kun he katsovat häntä – pyörätuolissa, kädet ristissä ja hartaana. En tiedä kostuvatko silmät säälistä vai herkästä tunnelmasta?

Tämä on siis ihan tavallinen tarina – tavallisesta luterilaisesta perheestä. Arkipäivän luterilaisuus on sitä, että me sekä kasvamme että kasvatamme kirkkoa ja elämää yhdistäviin kosketuskohtiin. Kirkko on tavalliselle ihmiselle tärkeä erityisesti kun se on lähellä ihmisten elämää – esimerkiksi kasteessa, iltarukouksessa, päivä- ja perhekerhoissa, rippikoulussa, vihkimisessä ja hautaan siunaamisessa.

Kokoomuksen seurakuntavaaliteesien mukaan ”Seurakunta on parhaimmillaan ihmisten koko elämää tukeva kristittyjen yhteisö. Yhteiskunnan perusyksikkö on koti ja perhe. Näissä molemmissa toteutamme arjen kristillisyyttä.” Tähän minä uskon ja kasvatan lapsenikin uskomaan!

17 Elo 2010

Ruokapolitiikasta

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynä

Ruoka ja sen kulttuuri ovat puhuttaneet viimevuosina enemmän kuin koskaan. Ruoasta on tullut mediaseksikkäiden keittiömestareiden rinnalla suotittu puheenaihe myös poliitikkojen keskuudessa. Ruoakakulttuurista puhuu yhtä sun toinen. Ruoka ei kuitenkaan näyttele politiikassa kuin välinettä, ruokana se ei esiinny missään. Ruoka on kuitenkin pyhä asia.

Ruokakultturia ei Suomessa tiedetty edes olevan muutama vuosi sitten.  Kuitenkin ruokakulttuurimme on syntynyt kun ensimmäiset esi-isämme ovat saapuneet tänne ja ryhtyneet valmistamaan ruokaa keräämistään ja pyytämistään raaka-aineista. Ruokakulttuurin keksittiin Suomessa vasta kun Chirac ja Berlusconi olivat väittäneet ettei sitä ole olemassa ja suomalainen ruoka on maailman pahinta. Nyt meillä on ruokakulttuuriohjelma hallituksessa ja ruokakulttuurin professuuria ollaan perustamassa. Ruokakultuurista on tullut tredikäs asia. Ruokakulttuurin alla on kuitenkin hyvin paljon. Se ei ole pelkästään mämmiä tai professuuria. Sen alla on koko elintarviketalous, ruokajärjestelmä, jonka vaikutukset ulottuvat lähes kaikkeen olemassa olevaan.  Näin ollen ruoka näyttelee rooliaan myös monessa politiikan osa-alueessa.

Meillä ei ole ruokapolitiikaa. Olin itse innokas lähtemään luomaan sitä ja jopa pyrkimään Kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Poliitikkoystäväni Ilkka sai minut ymmärtämään, että olisin ollut ainakin kymmenen vuotta liian aikaisin liikkeelä. Näin ollen olen halukas auttamaan henkilöitä, joiden tiedän ymmärtävän ruoan moninaiset merkitykset politiikan alueilla ja jopa puhumaan niiden puolesta.

Missä ruoka sitten esiintyy. Kaikkien puolueiden ohjelmissa mainitaan ruoka ja sen merkitys hyvinvointiin ja huoltovarmuuteen. Kepulaisille ruoka on maataloustukipolitiikan väline. On joillekkin sama mitä tuotetaan ja mikä sen laatu on, kunha tuotetaan ja saadaan tukia. Ruoka on siis väline. He myös Anttilan kautta profiloituivat ruokakulttuuriohjelman luojiksi (kuka muuten ideoi ja lobbasi ko ohjelman jo edelliselle hallitukselle!?). Vihreille ruoka on kirosana, sillä se kuormittaa valtavan paljon ympäristöämme. Olen kuitenkin itse heidän kanssaan yhtä mieltä siitä, että ruokajärjestelmämme tulisi saattaa kestävämpään suuntaan. Demareille ruoka on porvarin sorron väline ja ruotsalaisille elitistinen itsestäänselvyys. Mitä se muuten on kokoomukselle?

Ruoka tai siis vääränlainen ruokavalio on suurin kansanterveydellinen uhka ja sen vaikutukset suurin menoerä terveydenhuollon alalla. Ja Suomen armeijan suurin uhka tulevaisuudessa on läski! Ruokaketju kuormittaa merkittävästi ympäristöämme, eikä vain alkutuotannon puolella vaan myös kotitalouksissa – monilla joka kymmenes ruokakassi päätyy kaatopaikalle. Ruoka kuitenkin antaa suoraan tai välillisesti työtä päälle 200 000 Suomalaiselle.  Ruoalla on myös merkityksensä ulkomaankaupassa, Suomen maabrändissä, incoming matkustamisessa ja julkisissa palveluissa. Ruoalla on siis valtavan paljon merkityksiä.

Ruoka on Suomessa itsestään selvyys. Julkiset ruokapalvelut rahoitetaan verorahoilla ja onkin älytöntä ettei kukaan vaadi näiden veroeurojen kierrättämistä kotimaassa. Eu:lla on kilpailutusdirektiivinsä, joita muut maat ovat oppineet jo kiertämään. Valitsemalla halvinta ja lähinnä tuontiruokaa me suomalaiset annamme verorahojemme valua maailman ääriin sen sijaan että hankkimalla oman kunnan tai kansakunnan alueella tuotettua ja jatkojalostettua ruokaa me loisimme yrittäjyyttä ja työtä, joita verottamalla rahat päätyisivät takaisin rahakirstuihin.

Ruoalla on myös kasvatuksellinen merkitys. Kuluruokailun määrärahoja on leikattu jo niin paljon, ettei ruoka vastaa yleisiä ravitsemussuosituksia. Kouluruokailu antaa monissa perheissä nuorille sen ainoan mallin parempaan ravitsemukseen, asia jonka nuoret vievät mukanaan sitten omiin perheisiinsä. Se mitä ja miten nyt syödään tulee näkymään parhaimmillaan Suomen parempana tulevaisuutena ja pahimmillaan hyvin sairaina ja työkyvyttöminä veronmaksajina.

Jos olet huolissasi itsesi, lähimmäisesi ja ympäristösi hyvinvoinnista, katso mitä syöt, jos sinua huolestuttaa ruoan asema politiikan kentällä katso ketä äänestät.  Jos ostamasi ruoka on halpaa niin silloin joko ympäristö, tuotantoeläimet tai ruoan tuottajat ovat joutuneet kärsimään. Ruoka ei ratkaie kaikkea, mutta ilman ruokaa ei ratkaista mitään!

 Jaakko.nuutila@helsinki.fi
www.jaakkonuutila.fi

 

24 Kes 2010

Kansanedustaja on myös EU-poliitikko

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynä

 

Edellinen EU:n komissio antoi yhtenä viimeisimmistä esityksistään kuluttajan oikeuksia koskevan direktiivin, jossa eurooppalainen kuluttajansuoja harmonisoitaisiin yhdelle ja samalle tasolle. Taustalla oli tavoite edistää  rajat ylittävää kauppaa, jota vaihteleva kuluttajansuojalainsäädäntö komission mukaan haittasi.

Talous- ja raha-asiainvaliokunnalle esityksestä kirjoittamassani lausunnossa korostin, että komissio unohti EU:n kantavat periaatteet muun muassa siitä, että kansalaisten asemaa ei uudella lainsäädännöllä pidä heikentää. Samalla unohtui EU:n perusoikeusasiakirjan vaatimus siitä, että unionin poliitikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja.

Esityksestä onkin kevään aikana keskusteltu Euroopan parlamentissa varsin kriittiseen sävyyn. Myös monet jäsenmaat ovat arvostelleet esitystä neuvostossa. Kun vielä uusi komissaari Viviane Reading on ottanut edeltäjäänsä rakentavamman linjan esitykseen, niin näyttää siltä, että huoli kuluttajansuojan heikentymisestä on väistymässä.

Prosessi on kuitenkin jälleen hyvä esimerkki siitä kuinka erilaiset instituutiot tarkastelevat asioita eri näkökulmista. Talouskasvusta huolestunut komissio tarkasteli asiaa sisämarkkinoiden kannalta. Jäsenmaat neuvostossa ovat peilanneet esitystä kukin omaan lainsäädäntöönsä ja suhtautuneet sen mukaan kuka hyväksyen, kuka vastustaen. Parlamenttikeskustelussa taas on painottunut kansalaisten näkökulma – huoli kuluttajansuojasta.

Lainsäädännön harmonisointi on sinänsä hyvä tavoite, jos se johtaa paremmin toimivaan Euroopan unioniin ja kansalaisten aseman paranemiseen. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, että tavoitetaso on aina mahdollisimman korkealla. Se on myös kilpailuetu. Korkeatasoinen kuluttajansuoja kannustaa kohti kestävämpiä tuotteita ja sitä kautta parantaa kuluttajien luottamusta ja on myös ympäristön kannalta kestävää.

Kuluttajansuojaesitystä rakennettaessa parlamentti kuuli myös kansallisten parlamenttien näkemyksiä. Olen itse selvittänyt myös näkemyksiä sekä talousvaliokunnalle että suurelle valiokunnalle.

Hyvät yhteydet europarlamenttiin ja aktiivinen vaikuttaminen antavat kansanedustajille mahdollisuuden tuoda näkemyksensä eurooppalaiseen lainsäädäntöön tärkeässä valmisteluvaiheessa. Eduskuntavaalit ovat EU-vaalit myös siltä kannalta, että tuleva eduskunta ja hallitus linjaavat Suomen EU-politiikkaa seuraavan neljän vuoden ajaksi. Vaaleissa kannattaakin valita ehdokas, joka ei käännä selkäänsä EU:lle, vaan jolla on jo valmiiksi hyvä tuntuma Euroopan unionin toimintaan. Tiedän, että Annika Kokko on erinomainen valinta.

Sirpa Pietikäinen,  europarlamentaarikko

15 Kes 2010

Yrittäjän arki

Kirjoittaja: VieraskynäVieraskynä

Suomessa suurimman osan työssäkäyvästä väestöstä työllistävät pk-yritykset eli pienet ja keskisuuret yritykset. Näihin kyseisiin yrityksiin suunnistaa askeleensa aamuisin n.61% työntekijöistä. Tämä on melkoinen määrä, ottaen huomioon, että työntekijämäärä/yritys on pieni. Näitä yrityksiä, jotka siis tuovat leivän meidän suurimman osan pöytään, on runsaasti. Niin myös yrittäjiä.

Suomessa on aina aliarvostettu yrittäjiä ja heidän tekemäänsä työtä. On selvästi vallalla käsitys, että suuret, globaalit yritykset ovat ”suuria ja kauniita” ja pienemmät ”nyrkkipajat” eivät niinkään arvokkaita. Sinällään erikoinen asenne, ottaen huomioon, että juuri nämä ”nyrkkipajat” pääasiassa elättävät tämän kansan.

Nuo suuret ja kauniit pörssiyhtiöt ovat entisestään huonontaneet yrittäjien ja yritysten mainetta. Ihmisten tulisi ymmärtää, että pienet perheyritykset toimivat aivan toisella tavoin kuin maksimivoittoa tavoittelevat globaaliyritykset. Pienissä yrityksissä pääasiana ovat työnteko ja kaikkien toimeentulo, niin työntekijöiden kuin työnantajankin sekä jatkuvuus. Yrittäjät tekevät rankaa työtä, pitkää päivää, he huolehtivat usein monen ihmisen toimeentulosta ja ovat tunnollisia veronmaksajia.

Ei siis ole olemassa minkäänlaista syytä aliarvostaa yrittäjiä. Päinvastoin. He ovat tämän kansakunnan selkäranka. Ilman heitä, 61%:lla ei olisi työpaikkaa eikä toimeentuloa. Moni voisi miettiä sitä haukkuessaan yrittäjiä riistäjiksi tai vaahdotessaan osinkoverotuksen muutoksista. Kyllä tässä maassa jokaisen tulee saada tekemästään työstä ansaitsemansa palkka.

Tulevaisuudessa pk-yritykset ovat suurten muutosten edessä. Suurimmassa osassa on edessään sukupolvenvaihdos, suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Tämä siirtymävaihe pitää saada tehtyä kunnialla, jotta nämä työpaikat saadaan säilytettyä. Pitää myös kiinnittää huomiota yritysten toimintaympäristöön ja luoda siitä sellainen, että pk-yrityksiä ei siirretä Suomesta pois. Yhteiskunnan eli päättäjien pitää luoda Suomeen yrittäjäystävällinen ilmapiiri ja ennen kaikkea luoda toimintaolosuhteet sellaisiksi, jotka kannustavat yrittämään. Tarvitaan uusia yrityksiä sekä jatkuvuutta nykyisten suhteen. Verotus tietenkin on tärkeässä roolissa. On paljon muutakin kehitettävää yrittäjien suhteen mm. olemattomat äitiyslomat, sairaslomat jne.

Tarvitsemme siis päättäjiä, jotka eivät leiju pää pilvissä, vaan ymmärtävät, mistä tämän kansan leipä tulee ja miten yrittäjiä voidaan tulevaisuudessa auttaa luomalla toimintaympäristö yrittäjäystävälliseksi. Siksi jokaisen tulee miettiä tarkkaan, millaiselle tulevaisuudelle äänensä antaa.

Ursula Ikonen

Toimitusjohtaja / yrittäjä