10 Maa 2011
Meidän Annika
Maija Koski
En muista tarkalleen tapasinko Annikan ensimmäisen kerran opettajayhdistyksen kokouksessa vai tuliko hän ensin jumppatunnilleni, mutta jotakin hyvin tutun ja ystävällisen oloista tässä ihmisessä heti oli. Ensivaikutelma osui hyvinkin oikeaan. Kun tutustuin Annikaan ja Harriin lähemmin huomasin, että Annika, kuten toki miehensäkin, olivat hyvin aitoja ja mukavia ihmisiä. Heidän kanssaan on helppoa ja rentoa olla.
Aika pian tutustumisemme jälkeen halusi Annika keskustella kanssani varhaiskasvatuksesta ja pienten lasten opetuksesta. Monet huolet ja murheet hän on kuunnellut ja ilonaiheista yhdessä iloinnut. Opettajana ja kasvattajana Annikalle oli helppoa puhua. Hän on aidosti lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostunut. Samoin perheemme matkaa sijaisvanhempina hän on seurannut ja tukenut koko ajan rinnalla kulkien.
Uskomatonta kyllä, mutta tässä lämpimässä ja välittävässä ihmisessä asuu myös tinkimätön rautarouva, ammattipoliitikko, joka myöntää kun ei tiedä, ottaa selvää, nostaa esille vaikeitakin asioita ja ennen kaikkea: vie eteenpäin lupaamansa asiat. Ei ole ollut niin pientä murhetta etteikö Annikalle siitä voisi puhua.
Ihailen Annikan intoa ja sitoutumista yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän on suoraselkäisesti sanojensa takana ja ymmärtää tekojensa seuraukset, ominaisuuksia, jotka eivät valitettavasti nykypäivänä ole selviöitä poliittisille päättäjille. Ystävän puolesta on helppo puhua ja olla hänen tukijoukoissaan matkalla kohti Arkadianmäkeä. On hienoa että Annika on niin sivistynyt ihminen. Hän tietää paljon asioista ja jos ei tiedä, ottaa selvää ja kuuntelee. Hänellä on paljon kokemusta paikallispolitiikasta, maakunnan asioita sekä kontaktit ja näköalat valtakunnan vaikuttamiseen.
Oma työhistoria, koulutus ja kokemus ei kuitenkaan paljoa paina, jos poliitikolta puuttuu aidosti kuulevat korvat, näkevät silmät ja herkkyyttä kohdata pieni ihminen.
Kerron tässä asian jota moni ei Annikasta tiedä. Joulun alla Annika oli lukenut paikallislehdestä erään työttömän lapsiperheen yksinhuoltajaäidin kirjoituksen taloudellisesta ahdingostaan. Hänellä ei ollut varaa laittaa lapsilleen joulua, joululahjoista puhumattakaan. Annika kokosi rahalahjoituksen omasta puolueesta, hankki tavaratalon lahjakortin ja lähti itse toimittamaan
lahjoituskuorta tämän nuoren äidin oven taakse. Nuori äiti liikuttui kyyneliin asti. Perheelle tuli joulu. Ainaista joulua tai pelkkää hyvää ja kaunista ei Annikakaan voi äänestäjilleen taata, mutta mielestäni tämä tapaus kertoo miten toimii empaattinen ja sydämeltään sivistynyt ihminen.
Sellainen on meidän Annika.
Maija Koski ( lastentarhanopettaja, sijaisäiti, ryhmäliikunnanohjaaja)
Kommentoi
