04 Lok 2010
Puheeni nuorten työpajojen yhteistyötapaamisessa Hyvinkäällä, 4.10.2010
Talouden taantuman yksi jälkiseurauksista on työllisyysasteen lasku.
Vaikka työttömyytemme nousu on ollut eurooppalaisittain maltillista, ei saa tarkoittaa sitä, että ei ryhdytä toimenpiteisiin työttömyyden poistamiseksi. Varsinkin nuorisotyöttömyyden kasvuun on puututtava. Jos nyt päästämme nuoret passivoitumaan, on työllistyminen myöhemmin erittäin vaikeaa. Nuorisotyöttömyys myös syrjäyttää helposti ja pysyvästi yhteiskunnasta.
Varsin usein puhutaan siitä, mitä pitäisi tehdä ja unohdetaan kaikki se mitä jo nyt on tehty. Nykyisen hallituksen toimesta on uusien aktiivisten työvoimatoimien piiriin otettu tuhansia nuorta. Nuorten neuvontapalveluja on parannettu ja starttirahaa, yrittäjyyskoulutusta ja palkkatukea lisätty. Nuoria ja vastavalmistuneita on työllistetty uuteen työhön ottamalla käyttöön työllistämisseteli. Myös oppisopimuskoulutuspaikkoja on lisätty.
Toimiin on siis ryhdytty, mutta aina ei ole kyse puitteiden puuttumisesta, vaan muista henkilökohtaisista esteistä työllistyä.
Elinikäisen oppimisen neuvosto perustettiin keväällä 2009 opetusministeriön yhteyteen asiantuntijaelimeksi. Sen tehtävänä on käsitellä koulutuksen ja työelämän väliseen yhteistyöhön sekä elinikäisen oppimisen edellytyksiin ja aikuiskoulutuspolitiikan kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Elinikäisen oppimisen neuvosto korvasi aikuiskoulutusneuvoston. Itsekin neuvoston jäsenenä olen ollut pohtimassa syitä suureen nuorten määrään jäädä ilman koulutuspaikkaa. Tuoreimpana pohdinnan muotona on esteettömyys. Pystyvätkö opintojen järjestäjät huomioimaan erilaiset opiskelijoiden esteet ja tarjoamaan erilaisia ja joustavia keinoja suoriutua opinnoista.
Työpajatoimijat ovat oleellisessa asemassa nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä ja nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa. Mitä aikaisemmin nuori saadaan mukaan sitä paremmat edellytykset työllistyä.
Projektityöllistämisestä on päästävä vakinaisiin toimintoihin ja toimijoihin. Näin toiminta voi kehittyä ja saavuttaa vakiintuneen aseman. Tätä kautta päästään valtakunnallisesti tasalaatuiseen toimintaan vertailtavaan vaikuttavuusarviointiin toimijoiden kesken.
Työpajatoiminnan laadun vahvistamiseksi ja toiminnan pitkäjänteisen kehityksen turvaamiseksi on valtion rahoituskehyksen selkeyttäminen ja jakoperusteiden läpinäkyvyys.
Työpajatoiminta on osittain työllistämistä, osittain koulutuksen ja opetuksen elementtejä sisältävää toimintaa ja osittain selkeää työllisyydenhoitoa. Vastuu kunnilla ja valtiolla yhdessä. Vastuuta ei ole varaa pallotella. Kokonaisuus on yhteiskunnan kannalta merkittävää , samoin yksilön kannalta.
Yhteistyö kaikkien eri alojen toimijoiden kesken tulee olla saumatonta ja sellaista, että asiakas (nuori tai aikuinen) on aina keskiössä. Työvoimahallinto, työpajat tai oppilaitokset eivät kukaan yksin pysty vastaamaan kaikkiin eri haasteisiin, mutta tiiviillä ja hyvällä yhteistyöllä se on mahdollista.
Hyvinkäällä perinteisesti yhteistyömalli on ollut vahva ja kaikkien yhteistyötahojen välillä on näkynyt hyvä tekemisen meininki asiakkaiden asioiden edistämiseksi. ”Koko kylä kasvattaa ja huolehtii toisistaan” –on toteutunut Hyvinkäällä hyvin. Yhteistyössä on siis voimaa.
3 kommenttia (Kommentoi sinäkin!)
Kommentoi
Lok 07, 2010 @ 11:12:08
Hei!
Tunnen useita nuoria, jotka jäivät ilman opiskelupaikkaa AMK:ssa sekä yliopistossa. Kun opistomuotoinen koulutus jakautui AMK:si ja perusopetukseksi syntyi ryhmä ylioppilaita, joiden on vaikea päästä AMK:n sisään ja he ovat liiankin hyviä peruskoulutukseen. Pääsykokeissa epäonnistuminen on yleinen syy, vaikka todistus olisi kyllin hyvä. Sen takia, nuoret joutuvat työharjoitteluun kautta hakemaan kokemusta päästäkseen opiskelemaan valitsemaansa alaa.
Mar 13, 2010 @ 15:48:17
Hyvä Leena Rosendahl, kirjoituksesi herätti minussa ajatuksia, ja siksi haluan kirjoittaa sinulle vastineen.
Jos hakija ei tule hyväksytyksi ammattikorkeakouluun, on minusta täysin mahdoton yhtälö, että olisi tällöin “liian hyvä” ammattiopistoon. Silloinhan taidot eivät yksinkertaisesti riitä korkeakouluopiskeluun, ja tällöin on ihan hyvä rako kerätä motivaatiota vastaavan alan peruskoulutuksessa esimerkiksi ylioppilaspohjaisella linjalla.
Valintaperusteethan poikkeavat ammattikorkeakouluissa hyvin paljon eri alojen välillä: siinä missä kulttuurialalla koulumenestyksen merkitys on vähäinen (vain 15% kokonaispistemäärästä), on se yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla suhteessa melko suuri (55%). Silloin sillä on siis merkitystä, mitä, minne, millaisella todistuksella ja etenkin millaisilla taidoilla hakija hakee opiskelemaan. “Kyllin hyvä todistus” ei siis todellakaan avaa aina ovia korkeakouluun.
Tänä syksynä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin ammattikorkeakouluopintoihin hyväksyttiin yhteensä 35022 hakijaa. Hakijoista noin 10000 vastavalmistunutta ylioppilasta jäi ilman opiskelupaikkaa AMK:ssa. Osa pääsi yliopistoon, mutta tälläkin hetkellä monet joutuvat viettämään tahtomattaan välivuotta.
Mistä tämä sitten johtuu? Tietenkin siitä, että nämä 35022 hakijaa olivat tänä keväänä tätä kymmenentuhannen ylioppilaan joukkoa parempia. Mutta kertooko ylioppilastodistus tai lukion päättötodistus loppujen lopuksi hakijan kyvyistä opiskella korkeakoulussa? Osittain kyllä, ja siksi todistuksilla onkin erilainen arvo eri alan koulutuksissa, kuten aiemmin jo totesin.
Mainitset syiksi pääsykokeissa epäonnistumisen ja vähäisen työkokemuksen. Työkokemuksestahan saa muun muassa tekniikan ja liiketalouden alalla maksimissaan viisi pistettä, eli yksi piste kahden kuukauden työkokemusta kohti. Pisteiden keräämisen kannalta ei ole merkitystä, miltä alalta kokemus on; päivittäistavarakaupan myyjä ja kansanedustajan avustaja ovat tässä suhteessa samanarvoisia.
Jotta kokelas voisi ylipäätään tulla hyväksytyksi, esimerkiksi tekniikan alan valintakokeessa on saatava vähintään 10 pistettä (enimmäispistemäärä 35) ja liiketalouden valintakokeessa 5 pistettä (enimmäispistemäärä 35). Nämä pisteet eivät asiaan perehtymättömälle välttämättä kerro mitään, joten valaisen esimerkein:
Hyvinkään Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelman alin hyväksytty pistemäärä oli syksyllä 2010 alkaneeseen koulutukseen 55. Ensimmäisestä hakutoiveesta saa aina 5 pistettä. Äidinkielestä, A1-kielestä sekä matematiikasta tai jostakin reaaliaineen kokeesta arvosanat M (kolmanneksi paras arvosana) kirjoittanut saa yhteensä 27 pistettä. Vähintään 7,50 keskiarvosta lukion päättötodistuksessa palkitaan 20 pisteellä. Tällä hetkellä pisteitä olisi siis kasassa yhteensä 52. Kun valintakokeessa on pakko saada vähintään 5 pistettä, päästään yhteispistemäärään 57, joka olisi riittänyt sisäänpääsyyn. Kun tähän lisätään vielä hakijan mahdolliset pisteet työkokemuksesta, joita on tullut esimerkiksi kesätöistä, voidaan päästä jo yli 60 pisteeseen.
Samana vuonna Riihimäen Hämeen ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelman alin hyväksytty pistemäärä oli 41. Ensimmäisestä hakutoiveesta saa taas 5 pistettä. Tekniikan alalla valintaperusteet ovat liiketalouteen verrattuna jokseenkin edullisemmat matemaattisiin aineisiin orientuneille: hakija voi valita arvosanat laskettavaksi joko lukion päättötodistuksesta tai ylioppilastodistuksesta, sen mukaan kumpi tuottaa hakijalle enemmän pisteitä valinnassa. Kun hakijalla on todistuksessa joko arvosana 8 tai M äidinkielestä, matematiikasta sekä fysiikasta tai kemiasta, saa hän 18 pistettä. Ylioppilastodistuksessa A1-kielestä arvosana M tuottaa 6 pistettä. Vähintään 7,50 keskiarvo lukion päättötodistuksessa tuottaa 15 pistettä. Tällä hetkellä kasassa on jo 44 pistettä, joka on jo yli alimman hyväksytyn pistemäärän. Kun tekniikan valintakokeessa tulee saada vielä vähintään 10 pistettä, yhteispistemäärä nousee 54 pisteeseen.
Epäonnistuminen valintakokeessa tarkoittaa siis käytännössä sitä, että hakija ei saa esimerkiksi liiketalouden valintakokeessa edes vaadittua 5 pistettä, tai tekniikan valintakokeessa 10 pistettä, sillä se olisi keskivertotodistuksella ainoa syy hylkäämiseen. Valintakokeita on ajoittain nähtävissä myös verkossa, ja itse kummankin alan valintakokeeseen osallistuneena voin todeta, että jos osaaminen on valintakoetilaisuudessa niin vähäistä, ettei saa muutamaakaan pistettä kasaan, niin silloin toisen asteen ammattiopisto kolmannen asteen ammattikorkeakoulun sijaan on todellakin hakijalle se oikeampi valinta, eikä mikään puolla väitettä, että hakija olisi “liian hyvä peruskoulutukseen”.
Esimerkeissäni mainitsemat liiketalouden ja tekniikan alat ovat sellaisia, joista teoriassa selviytyy harjoittelemalla etukäteen. Sosiaali- terveys- ja liikunta-alalla valintakokeeseen sisältyy sen sijaan myös soveltuvuuskokeita, joilla mitataan hakijan soveltuvuutta työskennellä esimerkiksi sairaanhoitajan ammatissa. Jos hakija todetaan epäsopivaksi, lukuisista erinomaisista arvosanoista ei silloin ole apua. Toisaalta tilanne voi myös olla päinvastainenkin: hakija olisi hyvin soveltuva alalle, mutta lukioaikaiset arvosanat ovat niin huonoja, että sisälle on vaikea, ellei jopa mahdotonta päästä. Tällöin olen antanut näille pettyneille nuorille neuvon tutkia myös ammattiopistojen tarjontaa. Ylioppilaspohjainen lähihoitajakoulutus kestää yhteensä kaksi vuotta. Paitsi että hakija pääsee tällöin viettämästä välivuosia hanttihommissa, saa hän erilaisen perspektiivin alansa opintoihin. Jos ja kun opinnot sujuvat hyvin, ammattitutkintotodistusta voi käyttää valmistuttuaan ammattikorkeakoulun haussa vastaavalle alalle, jolloin sisäänpääsy on todennäköisempää, ja vielä mikä parasta: siinä vaiheessa kun hakija pääsee aloittamaan opintonsa ammattikorkeakoulussa, hänellä on jo ammatti, jolloin voi tehdä oman alansa töitä jo opiskeluvaiheessa. Loppujen lopuksihan kahden vuoden perustutkinto-opinnot lukion jälkeen ovat aika lyhyt aika siihen nähden, mitä ihminen viettää työelämässä. Etenkin vastavalmistuneilla ylioppilailla on usein asenne, että turhaa mennä enää ammattiopistoon, kun olisi hakukelpoinen jo korkeakouluihinkin. Mutta miksi ei kokeilisi, jos se auttaa pääsemään siihen omaan unelma-ammattiin?
Toivon että tämä kirjoitus saa sinut, ja etenkin tuntemasi nuoret pohtimaan eri vaihtoehtoja taas ensi keväänä, kun uusi hakuaika kouluihin koittaa.
Maa 25, 2011 @ 13:22:31
Sinä kirjoitit kovin pitkästi ja täysin ammuit alas minun ruohonjuuritason näkemykseni. Mielestäni sitä on yhteiskunnassamme pidetty ongelmana, kun yliopistoaseteelle hakevat joutuvat pitämään välivuoden jos ei enemmänkin. Tunnen myös näitä nuoria ja juuri he vievät AMK-opiskelijoilta paikkoja saadakseen opiskella. Siksi todellisuudessa AMK-tasoiset nuoret joutuvat myös välivuosille. Kyllä esim. kauppaopiston arvostus on mennyt uudistusten myötä. Monet suorittavat sen kaksoistutkintona tai heti peruskoulun jälkeen.