13 Lok 2010
Arkipäivän luterilaisuus
Sari Hintikka-Varis
Syksyllä pyörätuolimiehen eli 13-vuotiaan esikoisemme koulusta vaivihkaa kyseltiin olemmeko keskimääräistä enemmän uskovaisia? Hämmästyin kovasta kysymyksestä ja vastasin, että emme ole – olemme normaaleja luterilaisia. Käymme kirkossa juhlapyhinä, lastenmessuissa, jouluaattoon jouluevankeliumi, iltaan iltarukous ja adventtisunnuntaihin kynttilöiden sytytys. Lapsethan rakastavat rutiineja. Adventtirutiineihin kuuluu ennen aamupalaa kynttilöiden sytytys ja virren 13 laulaminen. Samoin iltarutiineihimme kuuluu iltarukous sängyssä arjen pyörityksen rauhoituttua.
Kysyin sitten, että miksi kysyitte. Pyörätuolimiehellä on välillä vaikea keskittyä ja kiinnostus koulua kohtaan on ajoittain huono, mutta kun puhutaan uskonnosta tai Jeesuksesta, niin hän hiljenee ja kuuntelee täysin keskittyneesti. Samoin kuulema syksyn koulukirkossa hän oli hiljentynyt, laittanut kädet ristiin rukouksissa (huonosta motoriikasta huolimatta aina oikeissa kohdissa), Isä Meidän rukouksessa sanonut Aamen ja pyytänyt jumalanpalveluksen jälkeen saada keskustella papin kanssa. Tästä oli koulussa vedetty johtopäätös, että perheen on pakko olla tosi uskovaisia.
Totta on kyllä se, että pyörätuolimies nauttii kirkossa olemisesta – hän kuuntelee tarkkaan, hiljentyy ja rauhoittuu. Hän rakastaa musiikkia ja kuunnella Raamatun kertomuksia. Hän omalla tavallaan ”laulaa” tuttuja virsiä. Kanttorin aloittaessa virren alkusoiton pyörätuolimies lausuu virren ensimmäisen virkkeen ennen kuin varsinainen laulu on alkanut. Kirkossa ollessamme näkee usein vanhoilla ihmisillä silmien kostuvan, kun he katsovat häntä – pyörätuolissa, kädet ristissä ja hartaana. En tiedä kostuvatko silmät säälistä vai herkästä tunnelmasta?
Tämä on siis ihan tavallinen tarina – tavallisesta luterilaisesta perheestä. Arkipäivän luterilaisuus on sitä, että me sekä kasvamme että kasvatamme kirkkoa ja elämää yhdistäviin kosketuskohtiin. Kirkko on tavalliselle ihmiselle tärkeä erityisesti kun se on lähellä ihmisten elämää – esimerkiksi kasteessa, iltarukouksessa, päivä- ja perhekerhoissa, rippikoulussa, vihkimisessä ja hautaan siunaamisessa.
Kokoomuksen seurakuntavaaliteesien mukaan ”Seurakunta on parhaimmillaan ihmisten koko elämää tukeva kristittyjen yhteisö. Yhteiskunnan perusyksikkö on koti ja perhe. Näissä molemmissa toteutamme arjen kristillisyyttä.” Tähän minä uskon ja kasvatan lapsenikin uskomaan!
